Eliel Saarisen tiellä Marjatta-koulun edustalla aloitetaan tukimuurin rakentaminen 11. syyskuuta. Rakentamisesta aiheutuu pieniä muutoksia jalankulkuun ja pyöräilyyn sekä bussipysäkin sijaintiin. Tukimuuri rakennetaan rajaamaan katualuetta ja tonttia.… Lue
Viilarintiellä aloitetaan louhinnat ja liikenteen pysäytykset syyskuun ensimmäisellä viikolla
Viilarintiellä Vartiokylässä Raide-Jokerin rakennustyöt on aloitettu elokuun alussa puunkaadoilla ja liikennejärjestelyjen rakentamisella. Syyskuussa aloitetaan louhintatyöt.
Elokuussa työt näkyvät eniten Viilarintien ja Viikintien liikenneympyrässä, missä tehdään kaapelisiirtoja elokuun puolestavälistä alkaen.… Lue
Liikenteen pysäytyksiä Lahdenväylällä elokuun viimeisestä viikosta alkaen
Maaherrantiellä, Lahdenväylän kohdalla Raide-Jokeri-pikaraitiotielle rakennetaan uusi, Lahdenväylän ylittävä silta, ja vanha silta muutetaan pyöräily- ja jalankulkusillaksi.
Uuden sillan rakentaminen on alkanut elokuussa.… Lue
Raide-Jokerin louhintatyöt Vartiokylän Viilarintiellä aloitetaan syyskuun alussa
Herttoniemi-seura on hakenut Viilarintien louhinnoille toimenpidekieltoa, koska alueella sijaitsee jääkauden aikana syntynyt hiidenkouru. ELY-keskus toteaa 19.8.2019 päivätyssä päätöksessään, ettei perusteita toimenpidekiellolle ole.… Lue
Norrtäljentiellä tapahtui ennakoimaton räjähdys – turvallisuustoimia parannetaan entisestään
Norrtäljentiellä Oulunkylässä Raide-Jokerin louhintatyömaalla tapahtui maanantaina ennakoimaton räjähdys, jonka seurauksena kahteen sivulliseen osui kivenpalaset. Sattuneet vahingot olivat onneksi hyvin lieviä. Onnettomuuden syytä selvitetään.… Lue
Raide-Jokerin työmaat vaikuttavat paikallisesti pääkaupunkiseudun liikennevirtoihin
Raide-Jokeri-pikaraitiotien rakentaminen on käynnissä noin 20 kohteessa. Työmaiden aiheuttamat tilapäiset liikennejärjestelyt vaikuttavat osaltaan pääkaupunkiseudun liikennevirtoihin. Liikennevirtojen mallinnuksen mukaan syksyllä 2019 vaikutuksia on erityisesti seitsemällä alueella.… Lue
Pirkkolantiellä liikuntapuiston pysäköintialueella tehdään pohjanvahvistustöitä
Pirkkolantiellä liikuntapuiston pysäköintialueen kohdalla tehdään pohjanvahvistustöitä elokuun puolivälistä alkaen. Osa pysäköintialueesta muutetaan työalueeksi ja pysäköintipaikkoja poistuu käytöstä. Muutaman päivän ajan töitä tehdään myös Plotinrinteen katualueella kahdessa osassa niin, että toinen kaistoista on koko ajan käytössä.… Lue
Huopalahden tunnelissa alkavat Raide-Jokerin rakentamistyöt elokuussa 2019
Raide-Jokerin rakentamistyöt Huopalahden tunnelin ympäristössä alkavat elokuussa. Huopalahden aseman alittavaa tunnelia levennetään, jotta sinne mahtuvat tulevaisuudessa pikaraitiotie, muu julkinen liikenne sekä jalankulun ja pyöräilyn väylät.… Lue
Raide-Jokerin rakentaminen vaikuttaa pääkaupunkiseudun liikenteeseen – tilapäiset liikennejärjestelyt elo–syyskuussa
Raide-Jokeri-pikaraitiotien rakentaminen vaikuttaa pääkaupunkiseudun liikenteeseen tulevien vuosien aikana. Työmaiden läheisyydessä toteutetaan tilapäisiä liikennejärjestelyjä, jotka muuttavat jalankulun, pyöräilyn, moottoriajoneuvoliikenteen ja joukkoliikenteen reittejä rakentamisen aikana.… Lue
Rakentamista valmistelevia puunkaatoja Viilarintiellä elokuussa
Elokuun alkupuolella kaadetaan puita Viilarintien molemmin puolin väliltä Viikintie–Varikkotie. Puunkaatoja tehdään vain sen verran kuin rakentamisen kannalta on välttämätöntä ja kaadettavat puut katselmoidaan etukäteen.… Lue