Miksi suuri määrä tunnistettuja riskejä on myönteinen asia?

Riskeistä puhuttaessa on termi ”hallinta” varsin sopiva, sillä riskejä harvoin saadaan kokonaan poistettua. Onnistunut riskienhallinta onkin juuri riskien tunnistamista, minimointia ja ennakointia. Tässä tekstissä avaan lyhyesti, kuinka Raide-Jokerin riskejä tunnistetaan ja hallitaan.

Edellisessä blogitekstissä käsittelimme Raide-Jokerin kustannusarvion pitävyyttä (lue edellinen blogiteksti tästä). Käsi kädessä kustannustenhallinnan kanssa kulkee kokonaisvaltainen riskienhallinta, johon on Raide-Jokerissa satsattu merkittävällä tavalla. Monentyyppiset riskit riippumatta siitä, kohdistuvatko ne esimerkiksi aikatauluun, turvallisuuteen tai ympäristöön, voivat toteutuessaan aiheuttaa yllättäviä kustannuksia hankkeelle. Tämä on yksi syy sille, miksi riskienhallinta on niin tärkeää.

Raide-Jokerissa riskien tunnistaminen on kaikkien allianssissa työskentelevien vastuulla. Tunnistetut riskit käydään läpi viikoittain ja kirjataan hankkeen riskienhallintasuunnitelmaan, jota ylläpidetään RamRisk-järjestelmässä. Riskienhallinnasta vastaava ryhmä luokittelee tunnistetut riskit muun muassa vastuutahon, sijainnin ja hankkeen elinkaaren mukaan. Karkean luokittelun jälkeen arvioidaan riskin suuruus sekä riskin mahdollinen kustannusvaikutus. Mikäli kustannusvaikutus on mahdollinen, lasketaan niin kutsuttu riskivaraus, joka perustuu riskin todennäköisyyteen ja hintaan. Raide-Jokerissa käytetään tähän Monte Carlo -kustannustenhallintasimulointia.

Riskin arvioimisen jälkeen siirrytään määrittelemään tarvittavia hallintatoimenpiteitä riskien minimoimiseksi. Hallintatoimenpiteitä määritellään riskin suuruuden ja hyväksyttävyyden pohjalta. Hallintatoimenpiteille määritetään aina vastuuhenkilö ja aikataulu. Toimenpiteiden määrittelyä seuraa niiden jalkauttaminen ja seuranta. Lisäksi riskienhallintaryhmän vastuulla on laatia kuukausittain tilannekatsaus riskienhallinnan toteutuksesta.

Raide-Jokeri-allianssissa on todettu toimivaksi tavaksi arvioida ja hallinnoida riskejä ja hallintatoimenpiteitä niin kutsutuissa riskityöpajoissa, joita pidetään eri tekniikka-alojen kanssa noin kerran kuukaudessa. Riskityöpajoja on pidetty noin 200 kappaletta kehitysvaiheen alusta eli vuoden 2017 loppupuolelta tähän päivään mennessä.

Raide-Jokerissa on tunnistettu jo 656 riskiä, mihin voidaan olla tyytyväisiä. Suuri määrä tunnistettuja riskejä on myönteinen asia, sillä se tarkoittaa, että moni mahdollinen uhka on tunnistettu ja saatu hallintaan. Riskien hallitsemiseksi onkin suunniteltu jo lähes 615 toimenpidettä, joista jo yli 383 on toteutettu.

Riskien lisäksi Raide-Jokerissa tunnistetaan jatkuvasti monia mahdollisuuksia. Kun riskeissä arvioidaan, mikä voi mennä pieleen, mahdollisuuksissa mietitään, mikä voisi mennä odotettua paremmin – ja tuoda samalla kustannussäästöjä hankkeelle.

Joona Malmivaara
Kirjoittaja on Raide-Jokerin riskienhallinnan vastuuhenkilö.

2 kommenttia “Miksi suuri määrä tunnistettuja riskejä on myönteinen asia?

  1. Juki sanoo:

    Koskas hanke on menossa Helsingin ja Espoon valtuustoihin?

    1. Raide-Jokeri vastaa käyttäjälle JukiID 243:
      Alkuperäinen kommentti käyttäjältä Juki: Koskas hanke on menossa Helsingin ja Espoon valtuustoihin?
      Vastaus:

      Hei, kiitos viestistäsi. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Raide-Jokerin kustannusarvion nousun 25.2.2019. Asia etenee Helsingin kaupunginvaltuustoon, joka käsittelee asiaa kokouksessa 13.3.2019.
      Espoon kaupunginhallitus käsittelee asiaa tänään maanantaina 4.3.2019.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *