Ratikkapelto, Lehmihaka ja Tapsa – pysäkeille ideoitiin nimiä

Raide-Jokerin pysäkeille ideoitiin nimiä näyttelytila Laiturilla alkuvuoden esillä olleessa Ratikka-näyttelyssä. Erilaisia ehdotuksia tuli vajaat kolmekymmentä.

Osa ehdotuksista, kuten Viikin tiedekeskus tai Tenniskeskus, perustuivat pysäkin lähellä oleviin rakennuksiin tai palveluihin. Joissakin ehdotuksissa nimi perustui kaupunginosan tai osa-alueen nimeen tai sen lyhennelmään, kuten ehdotuksissa Haaga, Tali ja Leppis.

Muutamassa ehdotuksessa innoitusta oli saatu alueen historiasta – tunnetuista paikoista tai alueella vaikuttaneista ihmisistä. Tällaisia nimiä olivat esimerkiksi Pirjon Krouvi ja Tapsa.

Yhdessä ehdotuksessa oli otettu etunojaa tulevaisuuteen, ja ehdotettu Roihupellon pysäkin nimeksi Ratikkapeltoa. Raide-Jokerin varikkoa on kaavailtu Roihupeltoon, joten nimi kuvaa osuvasti paikan tulevaisuutta.

Nimiehdotuksia tehneiden kesken arvottiin ratikka-aiheinen palkinto. Onnetar valitsi voittajaksi Kirsi Soikkelin Helsingistä.

Nyt saadut nimiehdotukset ovat suunnittelijoiden käytössä, kun pysäkkien nimien tarkempi suunnittelu aikanaan alkaa.

Nykyinen työnimi – Ehdotettu nimi:
Roihupelto – Ratikkapelto, Ratikkaroihu
Latokartano – Lehmihaka
Viikin tiedepuisto – Viikin tiedekeskus
Mestarintie – Oulunkylän liikuntapuisto, Tapsa
Tuusulanväylä – Riistavuori, Kustis
Pirjontie – Suursuo, Pirjon Krouvi
Ilkantie – Haaga
Vihdintie – Viishaara
Valimotie – Tenniskeskus
Pajamäki – Tali
Vermo ­­­– Mäkkylänasema, Pajamäen urheilukenttä
Leppävaara – Leppis, Aurora(nasema)
Leppävaaran asema – Leppävaaran parkkipaikka
Alberganristi – Albergankartano, Kartanonkulma, Leppävaaranristi
Säterinkallio – Säteri
Aalto-yliopisto – Otaniemenkampus, Teekkari