Ihmisellä on aina ollut tarve yrittää ymmärtää ympäristöään. Ympäristön ilmiöt selitetään yleensä parhaan saatavissa olevan tiedon perusteella. Monenlaisia luonnon ilmiöitä ja muodostelmia on aikojen saatossa selitetty ja ymmärretty esimerkiksi hiiden tekosina.
Wikipedian mukaan hiisi vaikuttaa aika kontroversiaaliselta: se on toisaalta ollut pyhä paikka, toisaalta lähellä helvettiä, minkä lisäksi se on ollut hyvä tai paha (riippuen siitä, onko käsitys syntynyt ennen vai jälkeen kristinuskon saapumisen). Oliona tai olentona hiittä on pidetty kooltaan toisinaan pienenä, mutta myös jättiläiseen verrattavana. Hiiden Wikipediasivulle pääset tästä.
Hiittä on selvästikin jossain vaiheessa historiaamme pidetty aika voimakkaana ja pystyvänä olentona. Sillä on ollut varsinkin kiviainesta muokkaavia voimia, sillä sen jäljiltä luonnosta on löytynyt hiidenkirnuja, hiidenkiviä ja hiidenkiukaita.
Viime aikoina, erityisesti Vartiokylän Viilarintien välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle pitkänomaiselle, sulavalinjaiselle kourumaiselle muodostelmalle, on myös esitetty termiä ”hiidenkouru”. Nimitys hiidenkouru tai hiiden kouru ei kuitenkaan ole vakiintunut termi tälle kallion kulutusmuodolle, joka geologiassa tunnetaan jäätikön sulavesikouruna. Jää nähtäväksi, vakiintuuko termi, vai jääkö se erisnimenä elämään tarkoittaen nimenomaan Viilarintien varrella olevaa kulutusmuodostumaa. Uskaliaimmat ovat jopa nimenneet muodostelmasta löytyvän erillisen painauman nimellä ”hiidenuuni”, joka ei myöskään ole käytössä geologisessa termistössä.
Hiidenkirnut, hiidenkivet ja (hiiden)kourut eivät nykykäsityksen mukaan ole hiiden vaan alueella vaikuttaneen mannerjäätikön tuotoksia. Hiidenkirnujen ja kourumaisten muodostumien tapauksessa kyseessä on jäätikön alla muodostuneista eroosio- eli kulutusmuodoista. Muodostumien ajatellaan syntyneen etenkin jäätikön reuna-alueella, erityisesti jäätikön sulamisvaiheessa. Tällöin, ilmaston jo lämmettyä, jäätikön reunaosan lämpötila on lähellä sulamispistettä. Jäätikön päälle, sisäosiin ja jäätikön alle syntyy runsaista sulavesistä eräänlainen verkosto, jossa vesi virtaa voimalla jäätikön pohjaosiin ja reunalle, kuljettaen mukanaan kiviainesta.
Sulavesien kerääntyessä isommiksi jäätikön sisäisiksi ja alapuolisiksi uomiksi veden ja sen mukana kulkevan kiviaineksen kulutusenergia kasvaa, ja syntyy alaspäin suuntautuvaa turbulenttista virtausta. Tällaisen turbulenttisen virtauksen kohdatessa kallionpinnan se kuluttaa kallion pintaan kallion topografiasta ja virran suunnasta riippuvia pyöreähköjä kulutusmuotoja. Mikäli virtaus tulee vinosti kallion pintaan, muodostuu yleensä kouruja – ja vastaavasti, mikäli virtaus tulee pystysuorassa kallion pintaa kohti, muodostuu hiidenkirnuja. Hiidenkirnuja ja sulavesikouruja voikin tavata useampia samalla alueella. Tyypillisesti hiidenkirnuja ja kouruja esiintyy usein lähellä jäätikköjokitoimintaa, jonka merkkinä edelleen näemme Suomessa niin tyypilliset harjujaksot.
Jäätikön kulutustoimintaan vaikuttavat:
- Jäätikön omat ominaisuudet, kuten paksuus, liikesuunta, nopeus, sulavesitunneleiden sijoittuminen ja jäätikön pohjaosan lämpötila, eli onko jään pohja painesulamispisteen ylä- vai alapuolella. Kylmäpohjaisen jäätikön kulutustoiminta on huomattavasti heikompaa kuin ns. lämminpohjaisen jäätikön, jossa pohjan lämpötila on painesulamispisteen yläpuolella mahdollistaen veden ja kiviaineksen virtauksen jäätikön pohjalla.
- Alustan ominaisuudet, kuten kivilajikoostumus, rakenne, rakojen ja heikkousvyöhykkeiden sijainti ja yleisyys, rapautumisaste ja rapauman paksuus sekä mahdollisten maalajien laatu ja paksuus kallion päällä
- Topografia eli pinnanmuodot. Alustan topografia määrittää jäätikön virtausta alueellisesti ja usein esim. harjujen sijoittuminen voidaankin selittää alustan pinnanmuodoilla.
- Ajan mukaan muuttuvat olosuhteet kaikissa kolmessa yllä mainitussa tekijässä.
Jos tarkastelemme lähemmin Vartiokylän Viilarintien aluetta, löydämme lähistöltä silokallioita sekä jäätikön alaisten jokien kerrostamia hiekkoja ja soria. Silokallioiden alueella on hiidenkirnuja (Viilarintien ja Kauppamyllyntien risteyksessä kallion päällä) ja kouruja (hiidenkirnujen alueella sekä metron koeradan tunnelin ulostuloaukon kallioilla) sekä koko joukko muita plastisesti muovautuneita kulutusmuotoja. Nämä muodostelmat eivät ole jäämässä Raide-Jokerin linjauksen alle, kuten mediassa esiin noussut kouru. Itse olen nähnyt jäätikön sulavesikouruja myös Uutelassa sekä retkeillessäni Nuuksiossa.
Hiidenkirnuja on merkitty jo vanhoihin karttoihin, mutta kourumaiset muodostumat ovat pääosin kartoittamatta ja luetteloimatta. Hiidenkirnut tai sulavesikourut ovat yleensä näkyvissä hyvin huuhtoutuneilla rannan läheisillä silokallioilla, joissa ei ole maakerroksia eikä kasvillisuutta päällä. Todennäköisesti suurin osa näistä muodostumista on kasvillisuuden ja maa-aineksen peitossa: useimmat niistä ovatkin siis vielä ”löytämättä”. Helsingin jo löytyneet kohteet löytyvät Helsingin karttapalvelusta. Karttapalveluun pääset tästä. Olisi hienoa, jos kohteita löytyisi lisää kaikkien asukkaiden ja luonnosta kiinnostuneiden iloksi, mutta myös tutkimuksen, opetuksen ja kaavoituksen taustatiedoksi. Opetuskohteeksi toivoisin löytäväni esimerkiksi moreenikohteen, jossa olisi näkyvillä moreenin rakenteet ja kerrosjärjestys. En toistaiseksi tunne yhtään tällaista kohdetta Helsingistä tai lähiympäristöstä.
Seija Kultti
Kirjoittaja toimii Helsingin yliopistossa ympäristögeologian lehtorina. Hänen alaansa kuuluu ympäristögeologian lisäksi maaperägeologia ja maan pintaa muokkaavat geologiset prosessit.