Melua aiheuttavat työt Roihupellon varikkotyömaalla kesällä 2020

Pikaraitiotie Raide-Jokerin rakentamisen yhteydessä toteutetaan Roihupeltoon uusi bussivarikko ja raitiovaunuvarikko. Bussivarikko valmistui ja luovutettiin tilaajalle 15.5.2020. Kesän aikana aloitetaan vanhan bussivarikon purkutyöt, ja päästään rakentamaan uutta raitiotievarikkoa täydellä teholla.

Varikkotyömaalla on tehty talven ja kevään aikana kiviaineksen louhintaa ja murskausta. Nämä työvaiheet on saatu nyt päätökseen. Valmista mursketta vielä lastataan ja kuljetetaan pois, mutta tästä työstä ei aiheudu erityisen kovaa melua. Sen sijaan kesäkuussa alkavat uusina työvaiheina paalutustyöt, joista aiheutuu kovempaa melua sekä tärinää.

Kesäkuun toisella viikolla aloitetaan ensin porapaalutus, joka on melua aiheuttavaa työtä. Juhannuksen jälkeisellä viikolla alkaa lyöntipaalutus, josta aiheutuu melun lisäksi myös tärinää.

Nämä työvaiheet kestävät syyskuulle.

Raide-Jokerin työmailla päivittäinen työaika on arkisin klo 7-18 välillä. Kello 18-22 tai viikonloppuisin ja arkipyhinä saatetaan ajoittain tehdä vähemmän meluavia töitä, esimerkiksi kaivuuta ja lastausta.

Pahoittelemme suuresti rakennustöitä aiheutuvaa häiriötä.