Metsäpurontien ja Pirkkolantien risteyksessä jalankulkun ja pyöräilyn kiertoreitti

Arvioitu ajankohta: Helmikuu 2020—

Metsäpurontien ja Pirkkolantien risteysalueella tehdään pohjanvahvistustöitä. Sen vuoksi jalankululle ja pyöräilylle aiheutuu kiertoreitti puistoalueen kautta ja linja-autopysäkkien sijainteihin muutoksia.

Jalankulku ja pyöräily
Jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitti Pirkkolantien yli sekä linja-autopysäkeille kulkee lännempänä, Maunulan uurnalehdon kohdalla.

Moottoriajoneuvot
Risteysalueen kohdalla on vähäisiä muutoksia kaistojen sijainteihin.

Joukkoliikenne ja pysäkit
Haagan suuntaan kulkevien linja-autojen Pirkkolan pysäkki H2227 on jäänyt pois käytöstä. Seuraava pysäkki on Plotinrinne H2225, jolla myös runkolinja 550 pysähtyy jatkossa. Pysäkin siirto on voimassa arviolta heinäkuuhun 2020 asti.

Maunulan ja Oulunkylän suuntaan kulkevien pysäkki Pikkolla H2226 on siirtynyt länteen noin 150 metriä.

HSL:n tiedotteet pysäkkisiirroista

Jalankulun ja pyöräilyn kiertoreitti kartalla, reitti kulkee Pirkkolantien eteläpuoleisen puistoalueen kautta.
Liikennejärjestely ja työalueet Metsäpurontien ja Pirkkolantien risteyksessä. Avaa kuva isompana.