Koeajot siirtyvät Oulunkylän ja Pirkkolan välille

Raide-Jokerin tekniset koeajot siirtyvät marras-joulukuun vaihteessa Oulunkylän aseman ja Hämeenlinnanväylän väliselle alueelle. Koeajoja suoritetaan alueella yksittäisinä päivinä jouluun saakka.

kartta, johon merkitty koeajoalue 2 Hämeenlinnanväylältä Oulunkylän asemalle.
Toinen koeajoalue sijoittuu Oulunkylän aseman pysäkin ja Hämeenlinnanväylän pysäkin välille. Turkoosit pisteet ovat muita pysäkkejä.

Koeajojen rakenne alueella on samanlainen kuin ensimmäisellä koeajoalueella. Ensin suoritetaan maastokatselmus ja sen jälkeen hidasajot. Tämän jälkeen vuorossa on erilaisia teknisiä testejä, joilla varmistetaan esimerkiksi liikennevalojen ja vaihteenohjausjärjestelmän toimivuus. Koeajoihin kuuluvat myös operointinopeusajot, joiden yhteydessä tehdään matkustajamukavuusmittauksia sekä hämäräajot.

Tekninen koeliikenne on jaettu kuuteen eri pituiseen alueeseen, jotka toteutetaan idästä kohti länttä. Koeajovaunut ajetaan aina testipäivän päätteeksi Roihupellon varikolle, joten koeajopäivinä vaunut liikkuvat aina myös jo suoritetulla koeajoalueella. Kolmas koeajoalue ulottuu Hämeenlinnanväylältä Pajamäen tunnelille. Siellä koeajot alkavat suunnitelmien mukaan vuoden 2023 alussa.

Tavoitteena on saada koko reitin järjestelmien käyttöönottotestaukset ja tekniset koeajot tehtyä kesäkuuhun 2023 mennessä. Raide-Jokeri on hankkeen rakennusaikainen työnimi, mutta kun matkustajaliikenne aikanaan alkaa, asiakkaita kuljettaa pikaratikka 550. Liikennöinnin aloitus suunnitellaan yhdessä HSL:n ja Kaupunkiliikenne Oy:n kanssa.

Kaksi pikaraitiovaunua Viikissä


Koeajojen aikana tiellä liikkuvien turvallisuus varmistetaan liikenteenohjaajien ja opaskylttien avulla

Koejaoista varoittava kyltti
Koejaoista varoittava kyltti

Koeajoalueelle asennetaan koeliikenteestä varoittavia kylttejä ja ajoalueella on liikenteenohjaajia, jotka varmistavat tienkäyttäjien turvallisuuden.

Koeajojen käynnistyessä tulevat käyttöön myös jalankulkijoille uudentyyppiset ylityspaikat, jotka poikkeavat suojateistä, ja jotka tunnistaa vaaleanruskeasta väristä. Ylityspaikoissa raitiovaunulla on etuajo-oikeus toisin kuin suojateillä.

Koeajojen aikana liikennevalot otetaan reitillä käyttöön. Liikennevalo-ohjatuissa ylityspaikoissa toimitaan liikennevalojen mukaisesti.

Raitiotien ajojohtimiin on kytketty jännite. Jännite on päällä kaikissa reitille jo asennetuissa ajolangoissa.


Koeajojen asukastilaisuus 1.12.

Järjestämme koeajoista asukastilaisuuden Maunula-talon Metsäpurosalissa torstaina 1.12. klo 18–19.

Tilaisuudessa kuullaan puheenvuorot Raide-Jokerin käyttöönottopäälliköltä, tilaajan projektijohtajalta ja Raide-Jokerin ympäristöasiantuntijalta. Osallistujilla on mahdollisuus esittää kysymyksiä sekä keskustella koeajoista. Lämpimästi tervetuloa!

Tapahtuman Facebook-sivu

Lue lisää koeajoista usein kysytyistä kysymyksistämme