Käskynhaltijantiellä Oulunkylässä aloitetaan puunkaadot syyskuun lopussa

Oulunkylässä pikaraitiotie Raide-Jokerin rakennustyöt käynnistyivät kesäkuun alussa Norrtäljentiellä sekä useassa kohteessa Veräjälaaksossa. Syksyn aikana työt etenevät Käskynhaltijantielle ja kohti Tuusulanväylää.

Ensimmäisiä valmistelevia työvaiheita Käskynhaltijantiellä ovat puunkaadot ja pintamaiden poistot, jotka aloitetaan näillä näkymin viikoilla 39-40. Puut kaadetaan Käskynhaltijantien eteläreunasta Tuusulanväylälle saakka.

Varsinaiset kadunrakennustyöt aloitetaan Käskynhaltijantiellä näillä näkymin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Uuden Teininaukion rakennustyöt Norrtäljentien ja Käskynhaltijantien risteyksessä ovat jo käynnistyneet.

Jossain vaiheessa töiden edetessä joudutaan kaatamaan puita myös Käskynhaltijantien pohjoisreunasta. Puita kaadetaan, koska Raide-Jokerin myötä Käskynhaltijantie levenee nykyisestään. Raitiovaunuille rakennetaan omat kaistat tien keskelle. Lisäksi alueella on käynnistymässä mittavaa uudisrakentamista, joka muokkaa maisemaa joka tapauksessa.

Käskynhaltijantien osalta suunnittelu on vielä käynnissä, joten töiden valmistumisaikataulu tarkentuu vielä. Alustavasti Raide-Jokerin rakennustyöt valmistuvat vuoden 2021 loppuun mennessä.