Hallinto-oikeus kumosi Patterimäen valituksen

Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut Patterimäen puistoon liittyvän valituksen. Uudenmaan ELY-keskus myönsi 9.7.2020 Helsingin kaupunkiympäristön toimialalle luvan poiketa liito-oravan suojelusta Patterimäen puistossa Raide-Jokeri-pikaraitiotien rakentamisalueella. Pajamäki-seura ry ja Pro Luonto ry valittivat päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus antoi 10.12.2020 päätöksensä, jonka mukaan edellytykset poikkeamaluvan myöntämiselle ovat täyttyneet, eikä ELY-keskuksen päätöstä ole syytä muuttaa.

Allianssin on tarkoitus aloittaa raitiotien rakentaminen myös Patterimäen puiston osuudella alkuvuonna 2021. Valitusprosessin aiheuttamaa aikatauluviivästystä yritetään kuroa kiinni. Kalliotunneli on louhittu Arinatien hiekkasiilon kautta suuaukkoja lukuun ottamatta valmiiksi, millä on pyritty minimoimaan vaikutuksia käyttöönoton aikatauluun.

Rakennustyöt puistossa piti aloittaa alun perin toukokuussa 2019. Raide-Jokerin rakentamisesta huolimatta sekä puistoalueesta että liito-oravan lisääntymis- ja levähdysalueista valtaosa säilyy. Raide-Jokerin rata rakennetaan puistoalueen pohjoisosaan, teollisuusalueen reunaan.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan.

Aiemmat vaiheet:

  • Raide-Jokeri-allianssi ilmoitti aloittavansa puunkaadot Patterimäen puistossa toukokuun 2019 puolivälissä.
  • Pajamäki-seura ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys hakivat toimenpidekieltoa Uudenmaan ELY-keskukselta toukokuussa 2019.
  • ELY-keskus hylkäsi yhdistysten hakemukset heinäkuussa 2019. ELY-keskuksen mukaan toimenpidekielto on tarpeeton eikä puiden kaatamiseen tarvita poikkeamislupaa.
  • Helsingin luonnonsuojeluyhdistys valitti ELY-keskuksen päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen ja haki samalla puiden kaadoille toimenpidekieltoa.
  • Helsingin hallinto-oikeus teki välipäätöksen, jonka mukaan täytäntöönpanokiellon antamiseen ei ole aihetta.
  • Helsingin luonnonsuojeluyhdistys haki korkeimmalta hallinto-oikeudelta valituslupaa Helsingin hallinto-oikeuden välipäätöksestä ja toimenpidekieltoa puukaadoille.
  • Korkein hallinto-oikeus määräsi 22.7.2019 täytäntöönpanokiellon, kunnes Helsingin hallinto-oikeus on ratkaissut ELY-keskuksen päätöksestä tehdyn valituksen.
  • Helsingin hallinto-oikeus jatkoi toimenpidekieltoa ja palautti asian uudelleen käsiteltäväksi Uudenmaan ELY-keskukselle 18.2.2020.
  • ELY-keskus antoi 27.5.2020 uusimpiin liito-oravakartoituksiin perustuvan päätöksen, jonka mukaan Raide-Jokerin valmistelevia töitä Patterimäen puistossa ei voida aloittaa.
  • Helsingin kaupunkiympäristön toimiala haki Uudenmaan ELY-keskukselta lupaa poiketa liito-oravan suojelusta Patterimäen puistossa.
  • Uudenmaan ELY-keskus myönsi luvan poiketa luonnonsuojelulain mukaisesta liito-oravan suojelusta Patterimäen puistossa 9.7.2020.
  • Pajamäki-seura ry ja Pro Luonto ry valittivat poikkeamaluvasta Helsingin hallinto-oikeuteen 10.8.2020.
  • Helsingin hallinto-oikeus antoi 10.12.2020 päätöksen, jonka mukaan ELY-keskuksen päätöstä ei ole syytä muuttaa.