Oulunkylän aseman pohjoinen alikulku avataan kesäkuun alussa

Oulunkylän aseman tuntumassa on tehty maaliskuun alusta alkaen sillan purkutöitä ja aloitettu uusien siltojen rakentaminen raitiotielle ja pyöräliikenteelle. Näiden töiden vuoksi läpikulku Oulunkylän aseman pohjoisesta alikulusta on ollut suljettuna maaliskuusta lähtien.

Kaivuutöiden yhteydessä maakerrosten alta on löytynyt sillan vanhoja tukiseiniä ja -rakenteita, joiden poistaminen on viivästyttänyt töiden etenemistä. Jalankulun ja pyöräilyn kulkureitti Oulunkylän aseman pohjoisesta alikulusta saadaan avattua arviolta noin viikon alkuperäisestä aikataulusta jäljessä, eli kesäkuun alussa.