Pirkkolantie ja Pirjontie aukeavat läpikululle viikolla 41

Arvioitu ajankohta: Lokakuu 2020 alkaen

Pirkkolantie ja Pirjontie aukeavat läpikululle tiistaina 6.10.2020. Pirjontien ja Pakilantien risteys avataan liikenteelle, mutta työt risteysalueella jatkuvat vielä muutamia viikkoja ennen kuin ajorata siirretään lopulliselle paikalleen. Bussilinjat 550 ja 50 siirtyvät kulkemaan Pirkkolantien ja Pirjontien kautta viikon 46 alussa, kun pysäkkialueet ovat valmistuneet.

Pirjontien suuntainen kulku Pirjonaukion kohdalla suljettiin maanantaina 21.9. Uuden asemakaavan mukaisesti ajoyhteyttä Pirjonaukion läpi ei enää palauteta. Jalankulku- ja pyöräily-yhteys säilyy ja aukion kohdan tonteille pääsee ajamaan.

Syksyn ja talven aikana Pirkkolan asuinalueen kohdalla jatketaan viimeistelytöitä ja Lampuotilanpuiston rakentamista. Ratatöitä tehdään Pirjontiellä lokakuun loppuun asti ja jatketaan Pakilantiellä. Keskuspuiston osuudella johtosiirrot sekä kadun- ja radan rakennustyöt jatkuvat loppuvuoteen 2021 asti. Myöhemmin asennetaan lopullisia valaistuksia, ajolankoja ja teknisiä järjestelmiä.

Ilmakuva Pirjontien työmaasta.
Pirjontien työmaa 23. syyskuuta 2020.