Raide-Jokerin linjalla on päästy monissa kohteissa jo vetämään ajolankoja. Ajolanka on käytännössä todella pitkä virtakisko, jolla syötetään raitiovaunulle sen tarvitsema sähköteho, ja se on yhdistetty sähkönsyöttöasemien syöttökennoihin kaapeleilla. Ajolanka on sähköradan se osa, johon kaluston virroitin osuu ja josta ratikka ottaa sähkön. Ajolanka yhdessä kannattimen, ripustimien, tukijohtimien ja kääntöorsien kanssa muodostavat ajojohtimen.
Ajojohtimien kohdalla voidaan puhua asentamisesta, koska työ sisältää erilaisia asennustöitä. Ajolankojen kohdalla taas puhutaan vetämisestä, koska sananmukaisesti ne vedetään kireänä kelalta ylös noin 6 metrin korkeuteen kääntöorsien varaan. Ajolankoja on vedetty Espoossa Vaisalantiellä, Lahdenpohjanraitiolla, Perkkaantiellä ja Ravitiellä sekä Helsingissä Pirkkolantiellä. Lankoja on vedetty tähän mennessä noin 8 kilometriä ja työ jatkuu arviolta loppuvuoteen 2022 asti.
Ajolankojen asennus tapahtuu kiskoilta käsin. Radalla liikkuvaan langanvetokalustoon, kuten liikkuviin työkoneisiin yleensäkin, tulee pitää noin parinkymmenen metrin etäisyys. Osa langoista esimerkiksi vilkkailla risteysalueilla asennetaan yöaikaan, jolloin liikennettä on mahdollisimman vähän ja häiriö liikenteelle näin ollen mahdollisimman pieni. Tällöin alueella voidaan tehdä myös liikennejärjestelyjä.
Ensimmäisen kerran sähköt kytketään lankoihin arviolta touko-kesäkuussa 2022, kun ensimmäiset syöttöjaksot valmistuvat ja vaihteenohjauksen testejä aloitetaan. Radan lähistöllä liikkuminen on turvallista, kunhan ei liiku rata-alueella tai kiipeä sähköratapylväisiin.