Raide-Jokerin katusuunnitelmat etenevät Otaniemessä ja Perkkaalla

26.1.2017
Raide-Jokeri on edennyt osittain jo katusuunnitelmien tekoon Espoossa. Käynnissä ovat samaan aikaan yhä myös kaavoitusprosessit Vermossa, Leppävaarassa, Laajalahdessa, Lahdenpohjassa, Maarinaukiolla ja Keilaniemessä.

Otaniemessä rakennussuunnitteluvaiheessa on Raide-Jokerin linjauksen suunnittelu Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä, jossa raitiotie kulkee suunnitelmien mukaan Korkeakouluaukion ja Ainonaukion läpi. Raitiotien lisäksi aukioiden halki kulkee myös pyörätie.

Korkeakouluaukion toiselle puolelle rakennetaan Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun sekä Kauppakorkeakoulun käyttöön tulevat tilat sekä kaupallisia palveluita tarjoava Metrokeskus, ja toisella puolella sijaitsevat yliopiston Kandidaattikeskus ja Harald Herlin -oppimiskeskus.

Raide-Jokeri kulkee siis yliopiston keskeisten rakennusten vieritse. Lähin raitiovaunupysäkki sijaitsee Otaniementiellä. Korkeakouluaukiolta on myös sisäänkäynti Aalto-yliopiston metroasemalle.

Rakennussuunnittelun arvioidaan valmistuvan keväällä 2017, ja rakentaminen olisi valmista vuonna 2018. Alkuvaiheessa raitiotien paikalla voi kulkea tarvittaessa bussilinja.

Otaniemestä raitiotie jatkaa Maarintielle, ja sieltä edelleen Kehä I:n rinnalla kohti Leppävaaraa.

Suunnitelmat Helsingin rajan tuntumassa pitkällä

Perkkaalla sijaitsevan, Raide-Jokeriin liittyvän Ravitien katusuunnittelun yhteydessä on tutkittu eri vaihtoehtoja Raide-Jokerin, ajoradan ja kevyen liikenteen väylän sijainnille. Pian valitaan vaihtoehto, josta laaditaan lopullinen katusuunnitelma. Ravitien itäpäästä Raide-Jokerin linjaus kääntyy Helsingin puolelle.

Käynnissä on myös Perkkaantien rakennussuunnitelman laatiminen Raide-Jokerin osalta. Suunnittelu etenee rinnan Hatsinanpuiston asemakaavan laatimisen kanssa, koska suunnitteluratkaisut ovat sidoksissa toisiinsa. Tässä suunnitelmassa Espoo tekisi Raide-Jokeria varten paalulaatat ja rakennekerrokset Perkkaantiellä.