Raide-Jokerin Viikinkaaren työmaalla sorvattiin linnunpönttöjä

Raide-Jokeri ja Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri sorvasivat torstaina 19.3. Viikin Maaherranpuistossa noin 150 linnunpönttöä aiemmin alueelta kaadetusta puutavarasta. Puita jouduttiin kaatamaan, koska pikaraitiotie Raide-Jokerin rakennustyöt ovat etenemässä kevään aikana Viikinkaarelle.

Pöntöt päätettiin sorvata vallitsevasta tilanteesta huolimatta. Sorvausidean takana ollut työmaainsinööri Jussi Laamanen kertoo, että asiaa kyllä harkittiin useita päiviä.

”Mietimme, pitäisikö tämäkin tapahtuma kokonaan perua, mutta sitten päätimme, että muutetaan tapahtuman luonne sellaiseksi, ettei se ole millään tavalla sosiaalinen kokoontuminen. Sorvasimme pönttöjä ja ohjeistimme ihmisiä vain noutamaan pöntöt ilman sen kummempia turinoita, pysytellen kauempana muista ihmisistä. Näinhän se homma sujuikin, eikä ongelmia ollut. Ihmisiä tuli paikalle harvakseltaan, ja odottelijoita oli vain muutamia kerrallaan. Silti kaikki päivän aikana sorvatut pöntöt löysivät omistajan.”

Raide-Jokerin työmaainsinööri Jussi Laamanen ja Mauno Mynttinen Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiristä talkoilivat Viikissä 150 linnunpönttöä ja jakoivat ne lintujen ystäville.

Raide-Jokerin ympäristöasiantuntija Niina Salojärvi on tempauksesta mielissään.

”Rakentaminen rasittaa jonkin verran ympäristöä, mutta voimme myös suojella sitä rakentamisen vaikutuksilta – esimerkiksi Vantaanjoessa siirsimme vuollejokisimpukat sukeltajien avulla yläjuoksulle turvaan, pois siltatyömaan alta. Tällaisten suojelutoimenpiteiden lisäksi voidaan tehdä ympäristöä parantavia toimenpiteitä. Raide-Jokerissa muun muassa kunnostamme rakentamisen yhteydessä taimenpuroja ja teemme niihin kutusoraikkoja sekä rakennamme pieneläinrummun, jota pitkin pienemmät eläimet pääsevät sujuvasti alittamaan raitiotien. Tällaiset linnunpönttötempaukset ovat myös yksi tapa edistää luontomme hyvinvointia. Ja toki Raide-Jokeri hankkeena on ympäristöystävällinen – sen tavoite on vähentää liikenteen päästöjä.”

Linnunpöntöt sorvattiin yhteistyössä Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piirin kanssa. Vapaaehtoistyönä sorvausta tekevä Mauno Mynttinen kertoo:

”Luonto on suomalaisille tärkeää. Metsästäjäliiton, kuten myös meidän Uudenmaan piirin, tavoite on ennen kaikkea suojella luontoamme ja vaalia samalla ikiaikaisia eränkäynnin perinteitämme. Linnunpönttötalkoot ovat yksi keino toteuttaa ideologiaamme. Metsästys on Suomessa hyvin säänneltyä, mikä on hyvä asia. Suurin osa harrastuksestamme onkin muuta, kuin varsinaista metsästystä: teemme paljon vapaaehtoistyötä luonnon monimuotoisuuden ja luontoyhteytemme säilyttämisen eteen.”

Viikinkaarella Raide-Jokerin rakennustyöt on aloitettu työnaikaisten kulkureittien suunnittelulla ja työmaatukikohdan perustamisella. Kampusalueen toimintojen erityislaatuisuus, kuten yliopiston ja muiden toimijoiden herkät tutkimuslaitteet ja niiden käyttö, otetaan huomioon sekä Raide-Jokerin suunnittelussa että rakennustöiden toteutuksessa. Raide-Jokerin projektijohtaja Juha Saarikoski kertoo, että yhteistyö Viikinkaaren toimijoiden kanssa on käynnistynyt hyvin.

”Rakennuskohteena Viikinkaari on yksi hankkeen haastavimpia, mutta eri osapuolten asiantuntijat ovat lähteneet erittäin ammattitaitoisesti viemään projektia eteenpäin. Luotan siihen, että tämä porukka saa rakennustöiden ja Viikinkaaren toimintojen yhteensovituksen onnistumaan ilman suurempia ongelmia.”

Linnunpönttötempaus osui Saarikosken mielestä loppujen lopuksi hyvään ajankohtaan.

”Tänä keväänä saatamme joutua jatkamaan kotioloissa pysyttelyä pitkäänkin. Pienistä asioista, kuten linnunpöntöstä pihapuussa, voi olla yllättävääkin piristystä ja iloa päiviin. Lintujen tarkkailu on kaikenikäisille sopivaa puuhaa.”