Raide-Jokerin rakentaminen aikataulusta edellä

Kurkijoenpuistossa on käynnissä ratatyöt.
Laajalahden asuinalueelle asennetaan kiskoja. Valtaosa Raide-Jokerin Espoon osuuden töistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana.

Raide-Jokeria on rakennettu kaksi vuotta. Sinä aikana rakennustöistä on tehty noin 55 prosenttia, ja 25 kilometriä pitkän radan raiteista on valmiina 11 kilometriä. Kesä 2021 on Raide-Jokerin työmailla intensiivisin. Vuoden lopussa kiskoja näkyy jo 20 kilometrin matkalla.

Raide-Jokerin rakentaminen on edennyt aikataulusta edellä. Rakennustöiden puolesta pikaraitiotien liikennöinti on mahdollista aloittaa viisi kuukautta suunniteltua aiemmin eli jo vuoden 2024 alussa. Tämänhetkisen ennusteen mukaan pikaraitiotien rakentamiskustannukset pysyvät budjetissa.

Espoon osuudella valtaosa rakennustöistä valmistuu jo vuoden 2021 aikana. Keilaniemen päätepysäkin rakentamista jatketaan vielä vuonna 2022. Vuoden 2022 aikana Espoossa jatketaan myös ajolankojen asennuksia sekä viimeistelytöitä niin linjalla kuin sähkönsyöttöasemilla. ”Koronan vuoksi vähentyneen liikenteen ansiosta olemme päässeet rakentamaan tehokkaammin esimerkiksi Leppävaarassa ja Otaniemessä,” kertoo Espoon kaupungin hankepäällikkö Mira Saarentaus.

Korkeakoulunaukiolle asennetut kiskot ja valettu ratalaatta, taustalla näkyy Otaniemen metroaseman sisäänkäynti.
Otaniemen Korkeakoulunaukion rata rakentuu. Otaniemen liikenne on ollut koronavuoden aikana hiljaisempaa, mikä on vauhdittanut rakennustöiden etenemistä.

Aikataulun kiristämisessä on onnistuttu yhteistyöllä

Raide-Jokerissa allianssimallin hyödyt ovat konkretisoituneet niin aikataulussa kuin suunnitteluratkaisuissa.
”Allianssimallin ansiosta olemme pystyneet tekemään yhteistyössä parhaita ratkaisuja niin suunnittelussa kuin rakennustöiden työsuunnittelussa koko ajan ja ilman viivytyksiä,” kommentoi tilaajan projektijohtaja Juha Saarikoski.

”Olemme rakentaneet tehokkaasti ja hyödyntäneet allianssin omaa ja aliurakoitsijoidemme osaamista. Olemme onnistuneet työturvallisuuteen panostamisessa. Luminen talvikaan ei juuri hidastanut töitä,” kertoo allianssin projektipäällikkö Ari Bergström.

Ilmakuva Haagan kiertoliittymästä, jossa kiertotiet kulkevat ympyrän keskiosan kautta.
Pikaraitiotien rakentaminen alkoi myös Haagan liikenneympyrässä. Liikenne kulkee kiertoteiden kautta syksyyn 2021 asti.

Helsingin osuudella ensimmäiset katuosuudet valmistuvat Pajamäentiellä, Pirkkolassa, Norrtäljentiellä ja Viikissä kesän 2021 aikana. Lisäksi kevään ja kesän aikana valmistuu useita saneerattuja sekä kokonaan uusia siltoja Raide-Jokerin reitillä.

Viimeisiä rakennuskohteita Raide-Jokerin linjalla ovat Patterimäen tunneli, Eliel Saarisen tie, Maaherrantie, Viikinkaari ja Varikkotie sekä päätepysäkit. Kun rakennustyöt ovat valmiita, aloitetaan raitiotien ja sen järjestelmien käyttöönottotestaukset ja koeliikenne. Liikennöinnin aloitus suunnitellaan yhdessä HSL:n ja liikennöitsijän kanssa.